Moiks!
Pelailimme tuossa muutamia päiviä takaperin kultani kanssa tällaista pelia kuin Alice - Madnes returns. Ei ollut ihan mutkatonta hankkia. Se oli loppu koko Suomesta, mutta sain lopulta ostettua vähän käytetyn kappaleen yksityiseltä. Aivan mahtava, todella kaunis, kiinnostava tarina, kerrassaan mahtava paketti! Kontrollit hieman hankalat ja juoni etenee omaan makuuni aika hitaasti, mutta en voi moittia: Alicessa on nimittäin kaunein ja kiinnostavin visuaalinen toteutus, mitä olen ikinä missään pelissä nähnyt!
Tuli siinä sitten keskustelua kultani kanssa niistä uskomattomista grafiikoista. Olimme ainakin yhtä mieltä siitä, että peliä ei vosii eikä pitäisi pelata ja arvostella vain grafiikoiden takia. Olin tutustunut lähemmin tähän peliin jo aijemmin ja se inspiroi minua heti. Tuloksena oli A2:n kokoinen piirros gotich-lolitamaisesta tytöstä putoamassa taivaalta monien kilometrien päässä häämöttävää maata kohti. Itse olin siihen hyvin tyytyväinen. Alice ei ole ainoa peli, mikä inspiroi katsojaa ja hellii silmiä. Ainakin Okami, Walking Dead ja vähän Naruto Ultimate Ninja Stormitkin ovat lähellä sydäntä kun yritän kiivaasti polttaa tärykalvoilleni kauniita maisemia ja hahmoja.
maanantai 28. tammikuuta 2013
maanantai 21. tammikuuta 2013
Ensin oli lyijäri... ja sitten tuli blogiO_o
Istuskelen tässä ja mietin kuumeisesti mistä aloittaisi. Liikaa selittelemättä voisi sanoa, että pienien teknisten ongelmien kautta päädyin vv-kurssille. Ideana olisi nyt sitten kirjoittaa blogi... Mitä sitä sitten kirjoittaisi? Kello käy eikä mitään tule mieleen, vaikka kokoajan tuntuu olevan paljon kerrottavaa.
Piirtäminen ja kaikenlainen taiteileminen on kuitenkin lähellä sydäntä, joten jos nyt kirjoitan siitä. Se kun on minulle ikään kuin pakoreitti. Olen maalannut, askarrellut ja piirtänyt aina siitä lähtien kuin vain opin pitämään kynää kädessä. Nykyään en voisi elää ilman kynää ja paperia:) Vielä jonnekin seitsemän vuotiaaksi asti tarhatädeiltä ja opettajilta tuli piirroksiini kommenttia "Ompa kaunis kukka" tai jotain sellaista. Sen jälkeen kuviin alkoi tulla jotain persoonallista. Nykyään minulta löytyy läjä hieman surrealistisen oloisia, kauhu painotteisia kuvia. Voitte kuvitella, miten turhauttavaa oli, kun vielä viidennellä luokallakin maalailtiin väriympyröitä-_-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)